spa-viro.jpg

Optikon opiskelujen lomassa tarvitsee välillä lomaa, kunnon matkailua. En tahdo päästä irti opiskeluista pelkästään olemalla kotona, koska koulutyöt odottavat kuitenkin siinä silmän edessä. Siksi oonkin alkanut tekemään helppoja ja halpoja lomia. Opiskelijan budjetilla, kun ei todellakaan tehdä mitään kalliita lomia. Lomareissut on kuitenkin aina haastavia suunnitella. Tutustuinkin tähän sivustoon, kun aloin suunnitella lomaa ja sieltähän löytyi jos jotakin vinkkiä ja linkkiä lomailuun liittyen. Löytyi lentojen ja hotellien varaukseen juttua ja sivustoa jne.

 

En tiiä, kuinka moni on aikasemmin tajunnut jo, että esim. hotelli- ja lentovarauksiinkin voi käyttää alennuskoodeja. Osaa vaan klikkailla itsensä oikeille sivustoille niin löytää tosi edullisiakin reissuja. Itse en tajunnut tuota vasta, kun törmäsin tuohon maailmansivu – sivustoon.

 

Oonkin suunnitellut nyt reissua Viroon jonnekin kylpylähotelliin. Olen kerran aikasemminkin käynyt siellä ja oli kyllä tosi kiva maa ja huikea kylpylä. Tuntuukin jotenkin hassulta, että samalla hintaa, kun suomessa majoittuu viikonlopuksi hotelliin Virossa silllä hintaa majoittuu pidennetyn viikonlopun kylpylähotelliin sisältyen laivamatkat ym.

 

Me kavereiden kanssa on tehty noita pikku lomareissuja Eurooppaan esim. Saksaan, Roomaan jne. Kyttää vaan tarpeeksi hyvät alennukset niin pääsee melko edullisesti reissuun. Eihän nyt opiskelijana ole varaa mihinkään kalliiseen reissuun. Varsinkin etelä Eurooppa on ihana paikka matkustaa, kun siellä kevät ja kesä on paljon pidemmällä kuin täällä. Ihmisetkin ovat vähän avoimempia ja puheliaampia, mikä tekee jotenkin rennomman fiiliksen itsellekin.

 

Nyt oon niin loman tarpeessa että! Näin ennen joulua on mukava käydä vähän reissaan ennen kuin alkaa se varsinainen jouluhössötys! En itse ole niin jouluhössötystyyppiä niinkuin jotkut ja mieluummin rauhotun joulun ajan ja ehkä vähän pakenenkin sitä hössötystä.

 

Nyt haaveilen eniten siltä Viron reissulta rentoutumista erilaisten hemmotteluhoitojen muodossa. Kuvassakin näkyvä kuumakivihieronta ois ihana kokea. Olen joskus vuosia sitten käynytkin suomessa vastaavanlaisessa hieronnassa. Nyt kuitenkin polttelis lomalla käydä myös, kun tietokonehommissa on tullut niin kipeäksi hartiat ja niskat. Tuommonen kuumakivi kummasti rentouttaa hartioita.

 

Toinen mitä haaveilen reissulta on shoppailu. Niin kiva kierrellä erilaisia putiikkeja ja vaateliikkeitä. Siellä on yks parhaita puolia se, että löytää vaatteita ja tuotteita jollaisia suomessa ei sitten heti tule vastaan, kun kävelee ihmispaljoudessa. On mukava käyttää vähän erilaisia vaatteita ja ostaa vähän harvinaisempia sisustusjuttuja kotiinkin. Toki ei ole tarkoitus hirveästi shoppailla, mutta jotakin pikkuisen jos itselle raskisi.